Torstai 20.8. – Leitenkammerklamm

Torstai 20.8. – Leitenkammerklamm

Aamu ja aamupäivä meni vätystellessä. Pilviä oli runsaasti, joten ylösnousemista voi pitkittää. Lopulta rouvan pinna alkoi pikkuhiljaa kiristymään tekemättömyyteen ja Uuden päivän katseluun, joten vedettiin popot jalkaan ja menoksi.

Ajelimme Gerlosin kautta Gasthof Finkaun pihaan parkkiin. Tie sinne lähtee Speicher Stauseen itäpuolelta risteyksestä josta lähtee tullitie ja pieni ilmainen tie Gerlossolan lävitse. Todella kapea tie vie ensin patojärven sivuitse ja avautuu sitten laaksoon, jonka perällä Finkaun hotelli sijaitsee. Paikka on suosittu, koska siitä lähtee polku Zitternhüttelle.

Me olimme sunnitelleen pientä kävelyä, mutta jalat veivät Leitenkammerklammin putouksien ja hiidenkirnujen kautta aina Trisslalalmille saakka. Hiidenkirnut näyttävät hyvin veden hiovan voiman. Kauniisti kaartuneet ja sileiksi hiotuneet kiviseinä kertoivat veden virtaamisesta voimalla aina uudelleen ja uudelleen.  Hetki Trisslalalmilla istuttuttiin pöydässä, mutta emme saaneet palvelua. Emme saaneet sitä neljä vuotta sittenkään. silloin paikka oli kiinni. Tupa oli nyt täysi. Ehkä oli omat bileet. No, kurvasimme takaisinpäin ja laskeuduimme pienen kappelin kautta Finkaun eineksien ääreen.

Olivatkin erinomaiset. Speck ja juustolautanen täyttivät hyvin vatsan. Myöhäisen lähdön vuoksi iltapäivä olikin jo pitkällä ja vasta viiden jälkeen lähdimme takaisinpäin. Vettä satoi lähes koko paluumatkan. Itävalta on tällä hetkellä kahden korkeapaineen puristuksessa ja siksi täällä on tämä viikko ollut epävakainen. Jopa uutiseksi saakka. Tosin tämänpäiväinen keli on huomattavasti parempi liikkuvalle seurakunnalle kuin helteinen keli.

Hyvä happihyppely ja erinomainen ateria mielenkiintoisessa paikassa tekivät tästäkin harmaasta päivästä erinomaisen. Ja valokuvaajalle kaikki kelit ovat kuvauskelejä.