Tiistai 9.7. – Huipulla tuulee

Tiistai 9.7. – Huipulla tuulee

Tiistain aamuaurinkoa
Tiistain aamuaurinkoa, Sumpfkopf taustalla

Tiistai koitti samanlaisena kuin useimmat päivät ovat olleet. Aurinkoa aamulla ja iltapäiväsi luvassa ukkosta. Sehän ei haittaa. Aamiaiseksi mysliä, munakasta, kunnon appelsiinimehua, kahvia niin johan sitä taas jaksaa. Yö oli jälleen sujunut syvässä unessa.

Jo vuosi siten meidän piti vierailla isäntäperheemme majalla ylhäällä vuorilla. Eilen ei säät sallineet, mutta nyt lähdettiin ylös vuorelle Hertan opastuksella. Aluksi nousimme muutaman sata metriä ylöspäin talon nelivetoautolla läpi portin metsäautotiellä. Juha pääsi availemaan portteja apukuskina. Nousimme ensimmäiselle majalle. Kävi nimittäin ilmi, että majoja onkin kaksi. Hertan isän rakentamia.

Kaverit tervehtii
Kaverit tervehtii

Heti tuli kolme todella kaunista hevosta tervehtimään meitä. Lähellä näkyi myös ponin ja aasin paivaljakko sekä tietysti lauma mukavia karvakorvia. Murmeli vihelteli varoitushuutoja alueelle saapuneista tunkeilijoista eli meistä.

Ensimmäinen maja sijaitsi kauniilla paikalla Schmirntalin yläpuolella. Aukesi vähän pilvistä, mutta todella upeat maisemat. Itse maja oli myös kaunis puinen. Todella rauhallinen ympäristö kaukana kaikesta hälinästä ja muusta. Aikamme istuskelimme majalla maisemia ihaillen.

Sitten alkoi päivän vaellusosuus. Nousimme kapeaa polkua ylös toiselle majalle. Matkalla arvottiin hieman myös akrobatiaa porttien ylityksessä. Kovin paljon ei näissä maisemissa kulje porukkaa. Polku oli kapea ja kivikkoinen. Mutta niinhän se paratiisiin on.

wipptal_0907_011

Maisemat vaan paranivat. Saavuimme toiselle vanhemmalle pikkumajalle. Aivan upea Pikku Heidi -maja. Täällä voisi viettää viikon irti kaikesta arkisesta. Vain olla ja irrottautua stressistä. Antaa vuorten hoitaa mieltä ja ruumista. Maja sijaitsi 2000 m korkeudessa. Ja näköalat olivat sen mukaiset.

wipptal_0907_012
Pikku Heidin maja

Tauon jälkeen matkamme jatkui kohti huippua. Kapea polku vei meitä kohti huippua. Täällä suorin tie ei ole se paras tie. Niinpä kiersimme hetken vuorensivua ja nousimme sitte satulaan. Kapeaa harjannetta vaelsimme sitten huipulle. Vau, mitkä näkymät. Hiki valui ja puuskutti. Mutta kyllä kannatti. No pain, no gain!

Huipulla, no pain, no gain!
Huipulla, no pain, no gain!

Kirjoittelimme Gipfelbuchiin terveisemme, nautimme evästä ja katselimme maisemia. Valitettavasti alueella eläviä murmeleita eikä gemssejä näkynyt. Liekö äänekäs puuskutuksemme karkoittanut ne. Mutta hienot olivat näkymät Innsbruckin Nordketteltä aina Etelä-Tirolin alpeille. Olimme noin 2300 metrin korkeudessa. Huippu valloitettu! Hertta ja Mare joivat Marillenschnapsit tavan mukaan, Juha tyytyi tylsästi jääteehen. Maljat nostettiin valloituksen kunniaksi.

Ukkosta ilmassa
Ukkosta ilmassa

Ukkonen alkoi jyrähdellä Innsbruckin suunnalla. Oli paras alkaa laskeutuminen. Hissukseen palailimme samaa reittiä kuin tultiinkin. Ensin ylimmälle majalle ja sitten toiselle. Ensiksimainitun penkillä oli hieno istua katselle ukkosrintaman lähestymistä ja sateen liikkumista vuorilla ja laaksossa.

Alemmalla majalla vielä kuvailimme hetken, ennen laskeutumista Schmirniin. Oltiin aikaisessa ja nyt oli aika ottaa pienet päikkärit.

Päikkärit
Päikkärit

Loppuilta menikin kämpillä rennosti ottaen. Pelaillen ja kirjaa lukien. Kohtahan se olikin jo aika silmien sammua ja mielen siirtyä unien maailmaan.