Sunnuntai 9.7. – Passo Lavazé

Sunnuntai 9.7. – Passo Lavazé

Sunnuntaina oli vuorossa jazzia. Suuntasimme Minin keulan Italiaa ja Trenton maakuntaa kohden. Ajelimme Rechenpaßin kautta pikkuteitä kohti Lavazen solaa. Siellä olisi klo 13 jazzin ihmelapsen Joey Alexanderin konsertti. Ajelimme aikamoisessa ruuhkassa kohti Dolomiitteja. Musiikkitapahtuma onkin nimetty Sounds of Dolomites (I Suoni delle Dolomiti). Tapahtumassa soitetaan klassista ja jazzia luonnon helmassa sekä vuorten rinteillä. Myöhästyimme hieman suunnitellusta lähdöstä mutta olimme mukavasti perillä vähän ennen yhtä.

Konserttipaikka sijaitsi suuren niityn laidassa metsän antaessa apua akustiikalle. Paikalle oli tullut satamäärin ihmisiä. Osa vartavasten osa vaelluksensa osana. Ihmiset loikoilivat niityllä ja antoivat musiikin puhua.

Ja kyllä musiikki puhuikin. Joey on ilmiömäinen taituri flyygelin kanssa. Kyllä, metsässä oli aito Steinway-flyygeli. Hän esitti mainion basistin ja rumpalin kanssa hienoa pianojazzia. Ilma oli upea vaikka sateen vaara oli ollutkin. Mekin olimmen hieman arponeet lähdetäänkö ollenkaan. Hyvä että lähdettiin.

Joey Alexander on syntynyt 2003 ja opetteli soittamaan piano kuusivuotiaana isänsä jazzlevyjen avulla. Nyt hän kiertää maailmaa Steiwayn tallissa ja on saanut jo kolme Grammy-ehdokkuutta.

Hänen esiintymisensä oli hyvin kohteliasta ja poikamaista. Soitto sensijaan oli mestarimaista nuoresta iästään huolimatta.

Yleisö oli haltioissaan, niin mekin. Joey taputettiin lavalle takaisin ja muutaman encoren  jälkeen konsertti olikin ohitse. Kävelimme rauhallisen joukon kanssa takaisin autoille ja pelosta huolimatta ruuhkaa ei syntynyt. Juha vähän kiusaili paria moottoripyörää Minin kiihtyvyydellä alppitiellä kohti Bolzanoa. Ajelimme sateessa Brennerin solaan, tuttuun outlet-keskukseen. Ainoa mitä tarttui mukaan oli kahvit ja leivät. Pääasiassa myynnissä on eri tuotemerkkien vaatteita ja kenkiä. Brenneristä ajelimme tuttua Wipptalia kohti Inntalia ja moottoritietä pitkin takaisin Vergötscheniin.

Joeyn video Steinwayn tehtaalla: