Sunnuntai 18.7. Kierroksen päätös

Sunnuntai 18.7. Kierroksen päätös

Viimeinen kohteemme oli Traunseen rannalla sijaitseva Traunkirchen. Sen kalliolla oleva kirkko on upean näköinen näin harmaassakin säässä.

Itse järvi on osittain jyrkkäseinäisten vuorten puristuksessa, joten tunnelit kuuluvat asiaan kylää lähestyttäessä. Pienessä kylässä olivat keskustan parkkipaikat olivat täynnä, joten parkkeerasimme auton muutama sata metriä eteenpäin.

Kävelimme luostarin rantaan jossa sorsa emo komensi poikuettaan. Hyvin olivat poikaset jo tottuneet ihmisiin ja ymmärsivät mistä ruokaa saa. Meillä ei valitettavasti ollut mukana yhtään leivän muruja. Alkoi olla myös meillä aika saada jotain kuvun alle.

Kävelimme hetken aikaa järven rantamia, jonka jälkeen suuntasimme askeleemme Klosterstubeen snitzeleille. Alkukeitto lämmitti mukavasti ja Snitzeli maistui. Oli aika iso annos. Nälkä lähti hyvin.

Ruokailun jälkeen suunnistimme kalliolla olevalle kirkolle mäkeä ylös. Onneksi ei ruoka painanut liikaa alaspäin.

Kirkosta löytyi historiaa vähän kauempaakin. Nimittäin roomalaisajalta oleva kivipää. Itävallanhan kautta roomalaiset omalta niemimaaltaan kulkivat kohti pohjoista. Samoin myös kristinusko valui samoja solia kohti pohjoisen barbaareja.

Niin lopulta suuntasimme askeleemme kohti autoa ja paluumatka Gosauhun alkoi. Alkumatkan ja loppumatkan palailimme omia jälkiämme, mutta paluumatkallekin riitti tuntemattomia osuuksia. Huoltamon shopin kautta saavuimme Gamjägerien talolle jo hyvissä ajoin seitsemän aikaan. Vähän välipäivä tämä oli, mutta aika paljon siinäkin oli mielenkiintoista nähtävää. Katsotaan millaisen sään maanantai tuo tullessaan. Säätiedotukset ainakin lupailevat aurinkoa. Ja se tietäisi matkaa ylös vuorille.