Ponu-kävelyllä

Ponu-kävelyllä

Sunnuntaina päätimme meriretken peruunnuttua lähteä tutustumaan Sozopolin etelänpuoleiseen niemennokkaan, joka alkoi olla viimeisiä alueita mihin emme olleet ottaneet viikon aikana tuntumaa. Rannalla olivat punaiset liput liehumassa, ei suinkaan sosialismin muistoksi vaan rannan aallokko oli noussut niin suureksi, että siitä katsottiin olevan vaaraa. Uimareille ei tuntunut menevän perille tämä kansainvälinen rantakoodi. Punainen merkitsee vaaraa, keltainen varovaisuutta ja vihreä sitä, että kaikkien on mentävä uimaan. Näin ainakin oppaamme asian selitti.

Jatkoimme Rapotamo -kadun päästä pitkin Via Ponticaa, joka vie niemen ympäri. Bulgaria on edullinen matkailumaa, jopa ”ilmaisia” huoneita oli tarjolla. Tosin epäilimme niissä huoneissa tarvittavan omaa telttaa. Niin paljon matkan varrella silmiin pisti keskeneräiset rakennusprojektit. Osa on ollut seisokissa hyvinkin pitkään. Vähän niistä tuli jopa surullinen fiilis. Ihan niemennokassa oli jopa autiokylän oloinen lomakeskus. Hienoja taloja tyhjillään rivikaupalla.

Palvelujärjestö on palvelujärjestö myös Bulgariassa. Matkan varrella tajuttiin mitä paikallisissa temstereissä lukee. Ehkei kannata paikallisille kertoa olevansa PTK:n koulutussihteeri. Matkan varrelle sattui myös hieno laguuni. Laguunin yläpuolella oli myös kaunis openair kahvila-alue valkoisone katoksineen ja jopa fysioterapeutin ulkoilmavastaanotto.

”Pontikka-tie” oli kuuma ja kielet alkoivat kuivumaan. Keidas erämaassa löytyi niemennokan eteläpuolelta keskeltä lomataloja, Big Mama Fany -hotelli. Se putkahti näkyviin kuin kangastus autiomaassa. Kylmä juoma ja kahvi ei voisi maistua paremmalta. Myös maisemat olivat suorastaan upeat Big Mama Fanyn terassilta, jonka turistit tuntuivat kaikki tuntevan toisensa.

Vieressä oli valmis lomataloalue tyhjillään ja myynnissä. Laajat nurmikentät viheriöivät ja olivat täynnään lähinnä hevospatsaita. Myös iso krusifiksi koristi aluetta rantakallioilla. Hyvin mielenkiintoinen uteliaisuutta herätävä paikka. Paljonkohan talo maksaisi? Paljon Ja mitä tuollaisen nurmikentän ylläpitäminen maksaa taloyhtiölle? Paljon. Ja miten se kastellaan tässä kuivassa erämaassa? Paljon vettä.

Jatkoimme kävelyä aina Apolonia-rannalle saakka. Ajatus oli palata takaisin minijunalla, jos sellaisen päättäri sieltä jostain suunnasta löytyisi. Ei löytynyt asemaa eikä nähty junaa. Sen sijaan löytyi sosialismin realismia edustava lomakylä kapitalismin rappiota edustavan uuden lomakylän vierestä. Edellinen näytti kuin suoraan 60-70 -luvun venäläisestä elokuvasta, kepeästä neuvostokomediasta, reväistyltä. Ei aika mennyt palaa. Onneksi.

Kun junaa ei löytynyt palasimme Sozopoliin oikaisten niemen kukkula ylitse hiekkateitä pitkin lomatalojen välistä puikkelehtien. Oli aika paahteinen keli. Onneksi olimme varanneet mukaan juotavaa. Muuten olisi voinut tulla äiteetä ikävä. Matkalla Mare löysi toisen sosialismin reliikin, Tonys Oil -huoltoaseman vessan. Emme suosittele. Rapotamolle palattuamme kokeilimme ”paikallista” herkkua eli kanakebabia ja tietenkin All In. Tarkoittaa salaatin ja muun lisäksi myös ranskalaisia lätyn sisässä! Nautimme tämän mätön hotelissamme huoneemme parvekkeella. Mikäli tälläinen riittää esim. lounaaksi, niin halvalla pääsee, 3,50 lv /annos. Kelpo mättöä. Ja suosittua. Viidellä levalla setin saa kolalla tai oluella.

Perinteisten päiväunien jälkeen suuntasimme kohti päivällistä. Oikeastaan Mare nukkui molempien päiväunet, ensin omat ja heti perään Juhan unet. Askeleemme, joita muuten päivän mittaan kertyi yli 25 000 kappaletta, johdattelivat meidät ensin di Valli-ravintolaan, josta sitten loppujen lopuksi ei löytynyt sopivaa pöytää. Lopulta istuimme Кгантана -ravintolan terassilla omassa pienessä loossissa meren yläpuolella ihailemassa mitä upeinta auringonlaskua. Hyvä ruoka, parempi mieli. Kuten matkalla eräs ravintolan sisäänheittäjä meille toivotteli. Hinnassa oli paikka- ja auringonlaskulisät, joten täytettyjen paprikoiden, krokanttien, lampaan riisillä, mixed grillin, jäätelökakun, hedelmälautasen, kahden soodaveden ja lasillisen viiniä hintana oli ennätys eli tippeineen 55 lv. Pöytämme oli tehty ties mistä harmaasta ajopuusta. Muutenkin useassa tasossa olevan ravintolan sisustus oli mielenkiintoinen. Palvelu oli hyvin hidasta, mutta oikeaoppista tällä kertaa. Ruuat tulivat oikeassa järjestyksessä ja molemmille yhtä aikaa. Hitaus ei haitannut yhtään auringonlaskua ihaillessa. Muutenkaan skandinaavinen hötkyily ei sovi tähän etelän lämpöön.

Tyytyväisinä palasimme hotellille puolikuun loistaessa vilkkaan kaupungin yllä. Olimme jälleen yhden päivän kokemuksia rikkaampina.