Perjantai 14.7. – Passo Gardena

Perjantai 14.7. – Passo Gardena

Aamulla arvoimme edelleen sään kanssa. Olemme säännöllisesti käyneet katsomassa ja kuvaamassa Südtirol Classic -veteraaniautojen rallya Dolomiiteilla Italian puolella. Varmaan jo kolme eri kertaa. Ensimmäinen kerta oli ihan sattuma. Osuimme Meranoon, kun autot olivat saapumassa etapin maaliin.

Matkaa kertyisi nyt enemmän kuin Wipptalista tai Zillertalista. Sää ennuste ei luvannut parasta mahdollista. No, joka tapauksessa päätimme lähteä.

Reittimahdollisuuksia

Keli oli Kaunertalissa varsin huono. Vettä satoi ja pilvet roikkuivat alhaalla. Harmaata. Suunnistimme kohti Passo Gardenaa nopeita mahdollista reittiä pitkin. Se vei Inntalin A12-moottoritielle ja sitten Innsbrukista ylös Brenneriin maksullista A13-moottoritietä (Italian puolella A22) aina Brixenin ohi  Barbianoon saakka ja käännymme SS242 tielle. Maksuksi tuli yhteensä 16 euroa. Sitä kurvailimme sitten kohti Passo Gardenaa (saksalaisittain Grödner Jochia). Molemmin puolin solaa siellä on alppimutkia oikein olan takaa, jopa niin että solaa kutsutaan Kurvien Kuninkaaksi, Kurvenkönig. Ja sitä Passo Gardena todellakin on.

Ajelimme hissukseen kohti solaa etsien sopivaa paikkaa kuvailla. Lopulta löytyi hyvä mesta ja jäimme siihen väijymään. Yksi auto ehti ohittamaan meidät ilman kuvausta. Mutta sitten tulikin pitkä tauko. Odottelimme. Odottelimme. Odottelimme. Ja taas missasimme yhden auton. Odotimme. Odotimme. Sää vaihteli täydellisestä tihkusateeseen tunnin välein.

Olimme jo melko varmoja, ettei reitti kuljekaan valitsemamme paikan ohitse. Toki hienoja mutta uusia autoja ja etenkin moottoripyöriä meni ohitse. Joku HD ajo oli meneillään. Sen verta mäkeä alas kurvaili toinen toistaan komeampia Cruising HD-pyöriä. Eivät ehkä parhaita käsiteltäviä näissä mutkissa.

Melkein toivon heittäneenä ilahtuneena, lopulta näimme autojen alkavan laskemaan mutkia alaspäin. Kamerat raksuivat ja toinen toistaan upeampia autoja lipui ohitsemme.

Ongelmaksi muodostui taas kerran se, ettemme olleet varautuneet reissuun kunnolla. Ei ruokaa, ei juomaa. Mennessä piti käydä kaupassa, mutta se jäi kun ei löytynyt sopivaa kauppaa. Kaikenmaailman puupuoteja oli pilvin pimein matkan varrella. Nälkä pakotti meidät lopulta nostamaan kytkintä yli Passo Gardenan ja seurailla autoja vastaantulijoiden kaistalla. Niitä tulikin vastaan aina Brunicoon (saks. Bruneck) saakka. Sieltä lähdimme tulemaan kohti Brenneriä SS49 -tietä pitkin, joka oli jälleen kerran ruuhkainen, mutta onneksi toiseen suuntaan.

Jääkaappi oli melko tyhjä asunnolla, joten Vipitenossa (Sterzing) kurvasimme paikalliseen Spariin. Oli isompi kuin omassa Prutzissa. Myös valikoima oli erilainen. Luonnollisesti pastaa oli hyllymetreittäin. Oltiinhan Italiassa. Samoin tuoreosasto oli runsas. Meidän suomalaisten on ihan turha olla loukkaantunut Berliconen lausunnoista suomalaisista ruuista. Sen verran Italiassa tuo ruoka on parempaa. Monessa mielessä. Tuoreudessa. Se on lähiruokaa. Valikoima on laaja. Hinnat italiassa ovat kuitenkin selvästi korkeammat kuin Itävallassa lähtöisin polttoaineesta. Italiassa ei kannata tankata ellei ole pakko, 95E10 oli 40 senttiä kalliimpaa kuin Itävallassa.

Ruokakassit peräluukussa suunnistimme lopulta Stubaitalin kohdalta takaisin moottoritielle nopeuttaaksemme matkaa. Siitä Innsbrückiin se maksaa vain 3 euroa, mutta nopeuttaa aika paljon vaikka nyt oli nopeusrajoituksia tietöiden vuoksi. Olimme perillä Vergötscheissä meille todella myöhään eli 21.30. Mukava kiertoajelu.