Maanantai 15.7. – Kunnon päivä

Maanantai 15.7. – Kunnon päivä

Aamu aukeni jälleen aurinkoisena. Ilmat ovat olleet erinomaiset kuluneen loman aikana. Sade ei ole juuri lomaa haitannut. Kelit ovat parantuneet koko ajan ja lämpötilakin noussut.

Aamiaisen jälkeen pakkasimme laukkumme ja suuntasimme Minin nokan kohti Toldernia joka on seuraava kylä Schmirnin jälkeen Schmirntalissa. Olimme edellisenä iltana tutkineet karttaa ja päätyneet nousemaan Ramsgrubner Seelle ja Schoberpitzenille vaellusreitti nro 72 pitkin. Pienen etsiskelyn jälkeen löysimme vaelluskarttaan merkityn parkkipaikan. Tosin hieman eri paikasta kuin se oli karttaan merkitty. Tikut käteen takakontista, reppu selkään ja menoksi.

wipptal_1507_002
Paikalliset asukkaat toivottivat hyvää matkaa

wipptal_1507_003
Siitä se polku lähtee…eiku ulos ja ylös (sanan varsinaisessa merkityksessä)

Polku ylös kulki aluksi paikallisten suhteellisen kaltevien peltojen poikki, joilla maanviljelijät korjasivat heinää. Täällä heinä otetaan talteen uskomattoman kaltevilta pelloilta. Suomessa ne jätettäisiin luonnonvaraisiksi. Täällä ei maata ole juurikaan suorassa, joten kaikki käytetään mihin vaan päästään.

wipptal_1507_005
Traktori kalteville pinnoille

Työkoneet ovat Tirolissa matalia ja leveitä. Heinänkeruussa käytetään kuormurin ja traktorin sekoitusta, joka kerää suoraan lavalle heinän. Muutamia tavallisiakin traktoreita näkyy. Leikkuu ja korjaus ovat kuitenkin täällä edelleen hyvin käsityötä. EU:n sanelimia valkoisia paaleja tosin näkyy täälläkin, lähinna laaksojen pohjilla. Eihän ne rinteillä pysyisikään. Eikä niitä paketoivia koneita voi edes noille rinteille viedä.

wipptal_1507_009
Vesi maistuu

Vettä täällä kannattaa kantaa mukana. Vaikka virtaavia purojakin löytyy, niin lehmät ja varsinkin lampaat paimentavat aika ylhäällä. Joten jätöksiäkin löytyy runsaasti purojen varsilta. Onneksi on myös lähteitä, joista saa puhdasta vettä.

wipptal_1507_011
Maisemat paranee ylöspäin mentäessä

Rinteet tietävät puuskutusta ja hikeä, mutta samalla paranevat maisemat joka puuskutuksella ja askeleella. Vaikka laaksot ovatkin kauniita ja niissä riittää katseltavaa, todelliset vuorimaisemat aukenevat alppipoluilta. Perspektiivi laajenee ja katse näkee kauas.

wipptal_1507_013
Alppikukkia

Tänä vuonna kesä on myöhässä alpeilla. Schmirntalissakin lumet oikeastaan hävisivät vasta kesäkuun loppupuolella. Ja vieläkin vuorilla on runsaasti lunta. Hyvä puoli on, että alppikukkien kukinta on nyt parhaimmillaan ja niityt ovat todella täynnä väriä.

wipptal_1507_016
Ylöspäin!

Vaeluspolut ovat täällä erinomaisesti merkitty sekä karttoihin että maastoon. Punavalkoiset merkit numeroineen ohjaavat vaeltajaa oikeaa reittiä pitkin. Niitä on merkitty kiviin ja puihin. Risteyksissä keltaiset tienviitat ohjaavat eteenpäin. Matkat on ilmoitettu tunteina ei kilometreinä. Meidän kohdalla niihin saa aina listä pari kolme tuntia lisää. Paikalliset menee muuten kovaa näillä poluilla. Se on aika noloa kun 60-vuotias vetää puuskuttavan turistin ohi kuin tyhjää vain. Keuhkojen tilavuuksien ja hemoglobiiniarvojen täytyy olla eri luokkaa paikallisilla.

 

wipptal_1507_026
Maisemat sen kuin paranee!
wipptal_1507_021
Paluureittimme tulisi alas Wildlahnertalia pitkin
wipptal_1507_031
Polkujen risteys ja näkymä Tuxerjochille päin.

Riittävän nousun jälkeen saavuimme suunnitellulle eväspaikalle Ramsgrubner Seelle 2350m korkeuteen. Hieno alppijärvi, sulamisvesien muodostama kuvan kaunis keidas. Paratiisikurun kova kilpailija. Istahdimme järven rannalle nauttimaan eväitä ja katsellen meistä ohi menneen vanhemman pariskunnan nousua kohti Schoberpitzeniä. Sinne myös meidän tiemme veisi tauon jälkeen. Ympärillä aukesi Tuxerhauptkammin huiput kuten Kleiner Kaserer (3092m), Fußstein (3380m)  ja Olpener (3476m). Niiden valloittaminen vaatisi jo vähän vuorikiipeilyvarusteita.

wipptal_1507_036
Ramsgrubner See

Lähdimme nousemaan huippua kohden. Polku kulki melkoisessa kivirinteessä, joka tunnetaan paikallisella kielellä Schottriginä. Jokaista askelta oli syytä varoa ja kävelysauvat olivat enenmän kuin tarpen. Rinne oli myös jyrkkä ja nousimme lyhyellä matkalla kolmisensataa metriä ylöspäin.

wipptal_1507_040
Kohti Schoberpitzeniä

Keli oli upea. Edes ylhäällä ei juuri tuullut. Ja näkyvyys oli hyvä vaikka iltapäivää kohden pilvisyys olikin lisääntynyt. Lopulta olimme huipulla ja laskeutuminen alkoi. Matkasta oli paljon jäljellä. Paluumatka olisi kilometreissä selvästi pitempi, toisaalta loivempi.

wipptal_1507_043
Tuxerhauptkamm

Toisella puolella alkoi heti kuulumaan kilkettä, kun lampaat laiduntivat yli 2000 m korkeudessa. Määkimistä kuului tosi kauas. Ylitimme pienen lumikumpareen ja suuntasimme askeleemme alas aluksi varsin jyrkkää rinnettä. Askelpaikat olivat vähissä ja välillä oli turvallista laskeutua persiilleen.

wipptal_1507_045
Siitä se on alas mentävä.

Päästyämme lampaiden laidunalueelle määkintä vain lisääntyi. Emot kutsuivat karitsoitaan ruokailemaan ja kilit vastasivat. Uteliaimmat juoksivat kovaa kyytiä haistelemaan vieraita vaeltajia.

wipptal_1507_048
Ketäs tuolta tulee! Äkkiä katsomaan!

Seurassa oli myös pukkeja, jotka tarkkailivat vaeltajia varsin tarkasti. Ja vaeltajat myös kiersivat pukit hyvän etäisyyden päästä. Sen verran teräviltä sarvet näyttivät.

wipptal_1507_051
Herra vartijoitsee rouvaansa.

Pian alkoi rinteillä kuulumaan myös teräviä vihellyksiä. Murmelit varoittelivat toisiaan lähestyvistä vaeltajista. Kovin lähelle näitä kookkaita jyrsijöitä ei päässyt ennenkuin ne sukelsivat koloihinsa, joita rinteessä oli paljon. Askeleitaankin saa varoa ettei astu syvään kuoppaan.

wipptal_1507_052
Vaeltaja havaittu! Piiloon!

Alaslaskeutuessamme ohitimme oseita majoja, joissa paimenet majailevat lypsyreissuillaan. Metsästysmajoinakin niitä käytetään. Nyt niissä ei ollut elämää. Toisin kuin Lapissa, täällä ei ole autiomajoja vaan majat kuuluvat laakson maataloille ja useimmat niistä ovat lukittuja.

wipptal_1507_056

Kuljimme erämaassa. Valkoinen kallo vuoripurossa muistutti vaaroista. Matkat ovat pitkät vaikka laakso näkyisikin. Nilkan nyrjähdys voisi olla todella hankala. Kännykkä ei vuorella aina toimi. Ja apu on kaukana.

wipptal_1507_059
Lampaan kallo

Olimme jo kaukaa katselleet miten ylitämme lumensulamisesta alkunsa saavan Wildlahnerbachin. Melkoisia kivenjärkäleitä oli leveässä uomassa. Vettä ei kuitenkaan ollut paljon ja se oli jakaantunut useisiin uomiin. Mutta reitin hakemisessa tuhraantui aikaa reilusti. Onni on Goretex-jalkineet, joilla voi puroon jopa astua jalkojen kastumatta.

Wildlahnerbach
Wildlahnerbach

Purossa oli pato, josta vesi syöksyi rotkoon ja paluupolku kulki toisella puolella. edellä ollut pariskunta viittoi toiselta rannalta oikeaan suuntaan ja lopulta puro tuli ylitettyä varovasti. Loppumatkan polku parani koko ajan ja pian alkoi myös alppitie. Jouduimme kulkemaan varovasti sonnilauman lävitse. Väkisinkin tuli Aleksis Kiven Seitsemän veljestä mieleen. Josko tässä kivellä seuraava yö vietettäisiin. Onneksi lauma oli rauhallinen ja antoi kulkijoiden sivuuttaa ilman suurempia mänööverejä.

wipptal_1507_063
Ilta laskeutuu laaksoon

Paluu tie oli pitkä maitohappojen poltellessa reisissä ja pohkeissa. Tie teki useita mutkia alas rinnettä. Toisella puolella virtaa olisi kulkenut myös polku alas. Se olisi ollut maitohappoisille jaloille vielä raskaampi kulkea vaikkakin lyhyempi.

Viimeisen krusifiksin kohdalla vaeltaja lausui lyhyen kiitosrukouksen upeasta päivästä. Lopulta saavuimme Minin luokse ja rojahdimme istumaan miettien miten kuppi-istuimistä pääsee ylös. Kaupan automaatista ostimme kylmää juomaa paluumatkalla ja onnellisina könysimme majapaikkaan. Muutama ystävällinen sana vaihdettiin Hertan ja toisen vieraspariskunnan kanssa. Sitten olikin aika liuottaa kipeytyneitä luita ja lihaksia kylvyssä. Pian Sumpfkopfin täytti uninen tuhina…ja sen pirun kärpäsen pörinä.

wipptal_1507_069
Vaeltajan iltakirkko