Maanantai 13.7. – Kotia kohti

Maanantai 13.7. – Kotia kohti

Maanantaiaamuna hyvästelimme talonväen ja maksoimme asunnon viikkovuokran (450 e loppusiivouksineen; 445 e + 5 e tippiä). Hän oli kuulemma uusinut paistinpannut jo nelja kertaa. Ilmeisesti keskieurooppalaisille pitää olla valurautapannut. Niin karmeeseen kuntoon ne olivat menneet. Muuten talo oli odotusten mukainen. Ruokailuvälineitä olisi saanut olla enenmän. Nyt oli just viidelle. Muuten varustus oli ok keraamista keittotasoa myöten. Uunia tosin ehdittiin kaivata. Mikrolla ei paista mitään.

Pääsimme hyvissä ajoin liikkeelle ja suuntasimme Innsbruckin ohitse kohti edelliselläkin kerralla tutuksi tulleeseen Swarowskin Kristallwelteniin. Upea paikka paitsi Marelle joka sai valoista ja äänistä migreenin. Siis varoitus herkille.

Sisälle mahtuu jos jonkinlaista huonetta erilaisine teemoineen ja tietysti kauppa, jossa voi tehdä ostoksia. Mare ymmärsi hetken hintoja tutkittuaan, miksi oli saanut tuliaisina lähinnä avaimenperiä ja lyijykyniä edellisiltä reissuilta. Kaupasta myös tarttui tavaraa mukaan.

Kristallimeduusa loi outoa hohdettaan.

Jotain vaaleansinistä oli luvattu Marjalle tuliaisiksi ja sitä Åke löysikin myymälästä. Sopi Itävallan taivaan sineen.

Swaroskilta suuntasimme autobahnaa pitkin kohti Münchenia ja lentokenttää. Matka joutui niin nopeasti, että jouduimme hieman etsiskelemään paikkaa, missä aikaa saisi kulutettua. Hieman navigaattorin naputtelua ja muutaman uudelleenreitityksen jälkeen suuntasimme kuumalle ja isolle Schloss Schleißheimin puistoalueelle kävelemään.

Turnausväsymys ja lämpötila alkoi olla sitä luokkaa, että hermot oli jo vähän kireällä. Varsinkin kun linnalla valmisteltiin jotain kokousta ja vierailukohteet olivat vähän rempassa.

Nautimme pienet juomat, ken nyt niistä nauttikin, isossa biergartenissa. Se hieman helpotti oloa. Seuraksemme saapui pienissä porukoissa maastopukuihin pukeutuneita reppuselkäisiä ja iloisia saksalaisia, jotka lievittivät janoaan oikopäätä puhtaalla saksalaisella mallastuotteella.

Selvyyden vuoksi. Mare juo olutta pääasiassa vain ulkomailla.

Lähdimme lopulta kohti lentokenttää. Odottelimme tovin parin junan ohimenoakin matkalla, mutta moottoritie oli lopulta kuuma ja navimme ohjasi meidät huoltamon kautta auton luovutukseen. Lopulta saimme auton luovutettua ihan oukei ja ilman isompia lisäkustannuksia vaikka pienet merkkimme olimme autoon jättäneetkin (laukut jättivät rantuja tavaratilaan).

Matkalla checkiniin ohjasimme hengästyneen ranskattaren samalle terminaalille. Juha strippasi kunnolla turvatarkastuksessa. Kengat ja vyöt yms. pois. Tavarat repusta pois. Tuli vähän sellainen ”mistä näitä senttejä oikein tulee” fiilis. JA oli kuuma. Lämmittääkö ne Keski-Euroopassa kenttiä kesälläkin? Hiki valui.

Aikas pettymys oli kun Terminaali 1 lähtöaulan tarjoamiset olivat suhteellisen kevyitä. Siellä oli baari eikä oikeaa ruokaravintolaa. Olisimme voineet nauttia suuremmankin lounaan. Varsinkin kun Finskin koneessa (pieni Embraer 190; istuinnvyöt poikasten kokoa) tarjoiltiin vain voileipä. Paluulento sujui suht rauhallisesti pienessä turbulenssissa, mitä nyt Helsinkiin tullessa lentäjä tömähytti aika raskaasti. Mutta homma oli sillä bueno ja tavaratkin saattiin lopulta hihnalta.

Väsynyt, mutta onnellinen porukka suuntasi kotiinsa. Vai Macciin. Vai miten se oli?