Lauantai 22.8. – Zillertal Höhenstraße

Lauantai 22.8. – Zillertal Höhenstraße

Viimeisen kokonaisen päivän aamu aukesi aurinkoisena. Mietimme mitä haluaisimme tehdä. Ylös teki kovasti mieli. Lopulta päätimme aamupalan jälkeen suunnata Zillertalin toisella puolella kulkevalle alppitielle. Tiesimme se todella kauniiksi olimmehan jo useamman kerran sen läpi ajaneet vuosien varrella. Tälläkin kerralla jo kerran.  Päätimme ajaa sen nyt pohjoisesta etelää kohden.

Katto auki ja kohti korkeuksia. Ajelimme rauhallisesti kylien lävitse kohti Aschauta, josta lähti reitti ylös vuorille. Tie on maksullinen, mutta se kannattaa maksaa, jos päätä ei huimaa. Tie on paikkapaikoin todella kapea ja liikennetta on molempiin suuntiin. Mutkissa kannatta olla tarkkana. Maisemat sitten korvaavat jännityksen. Reittiä kannattaa ajella rauhassa ja pysähdellen, sillä nähtävää on koko ajan. Ja reitille kannattaa suunnata hyvällä näkyvyydellä, koska Zillertal avautuu koko komeudessaan tieltä katsottuna.

Lisätietoa ja hinnasto löytyy tien omilta sivuilta

Parkkeerasimme Beetlemme löytämämme kappelin lähelle. Kappeli oli pieni, niinkuin ne täällä tuppaa olemaan. Siinä kai niiden viehätys onkin. Tässä tapauksessa kysymys oli kappelista, joka oli omistettu Hubertukselle. Tämä vuonna 1984 vuorimajan omistajan, Johann Fischlerin rakentama valkoinen kappeli sijaitsee pienen kukkulan laella vuoren kupeessa. Se on rakennettu 1809 alkaneen Tirolin vapauden muistoksi.

Kappelit ovat useinmiten auki. Jotkut yksityiset talojen kappelit saattavat olla kiinni tai niihin pääsee vain eteiseen. Itse kirkkosali on sitten erotettu rautaportilla uteliaista turisteista. Tällaisen kappelin voisi rakentaa itselleen, jos olisi talo, jonka pihaan sen rakentaisi. Katolisissa maissa kirkkoon pistäytyminen on jotenkin luonnollisempaa kuin meillä täällä pohjoisen luterilaisuuden alueilla. Tosin meillä kirkot ovat yleensä aina lukossa, jos ei ole tilaisuus menossa.

Kappelilta ajelimme eteenpäin läpi talojen pihapiirien nauttimaan päivän ruuat Zillertaler Haderlumpenin kotona. Mukava humppalumppa soi aterian ratoksi. Mukava oli istuskella terassilla ja antaa vain ajan mennä. Katsella maisemia ja varastoida vuorten energiaa. En tiedä milloin tänne taas tullaan. Tien varrella on varsin hyvät palvelut. Useita ravintoloita löytyy matkan varrelta. Haderlumpenien koti on varsin suosittu ja joskus on hankala löytää parkkipaikkaa. Lisätietoja Haderlumpeneista: http://www.haderlumpen.com

Varmaan joka kerta kun ollaan täällä oltu, niin sama setä ajelee traktorillaan paikalle.

Mikäs oli matkailijan istua ja katsella taivaalle missä leijailivat tuulenratsastajat liitimineen ja varjoineen. Viereiseltä niityltä heitä lähti yläilmoihin tasaisella tahdilla kohti laaksoa. Tosin ilmavirtaukset alpeilla pitävät huolen, että harrastajat saavat nauttia pitkään tuota herkkua. Termiikit nostivat liitimet varsin korkealle.

Hmmm…mitähän tämä kahvi aiheuttaa? Ennen laskeutumista takaisin laaksoon nautimme vielä kahvit. Oli aika lähteä pakkaamaan ja valmistautumaan kotimatkaan.

Ilta-auringossa ehdimme vielä nauttimaan terassistamme. Laukut pakattuna ei ollut kiire minnekään.. Lopulta yö laskeutui Zillertaliin.