Häyhän mailla – lauantai 14.8.2021

Häyhän mailla – lauantai 14.8.2021

Lauantai aukeni sateisena ja pilvisenä. Edellisen päivän auringonpaiste oli muuttunut pilviseksi ja kylmemmäksi. Päivän teema oli sotien melskettä ja taiteen rauhaa.

Aamutoimien jälkeen ja auton rutiinitarkistuksen jälkeen keula kohti Imatraa, alkuperäistä yöpymispaikkaa, joka muuttui nyt pelkäksi katseella seuratuksi ohiajaessa. Heti lähdön jälkeen kyltti Saimaan kanava sai ohjauspyörän pyörimään. Olemme monta kertaan menneet yli, mutta nyt halusimme pysähtyä katselemaan hieman tarkemmin Mälkiän sululle. Se on toinen keskuksista, joista ohjataan kanavan sulkuja. Toinen löytyy alajuoksulta Venäjän puolelta kolmea alinta sulkua varten.

Saimaan kanava (ven. Сайменский канал, Saimenski kanal) on ensimmäisen kerran vuonna 1856 avattu kanava, joka yhdistää Saimaan vesistöalueen Lappeenrannasta Viipurin kautta Suomenlahteen luode-kaakko-suuntaisesti Suomessa ja Venäjällä. 50 vuodeksi solmittu nykyinen vuokrasopimus on ollut voimassa vuodesta 2012.

Suomen Venäjältä vuokraama Saimaan kanavan alue on erikoinen kaistale maailmassa. Maaperä on Venäjän valtion omistuksessa, mutta Suomi on vuokrannut sen pitkällä vuokrasopimuksella. Samanlaista vuokra-aluetta ei ole missään muualla maailmassa. Macao, Hongkong ja Panaman kanava olivat samantyyppisiä vuokra-alueita, mutta niiden sopimukset eivät ole enää voimassa.

Saimaan kanavan Suomen-puoleinen osa on kokonaisuudessaan Lappeenrannan kaupungin alueella, ja sen pituus on 23,3 kilometriä. Venäjän puoleinen osuus on 19,6 kilometriä ja sijaitsee Kamennogorskin kaupunkiasutuksen ja Seleznjovon maaseutuasutuksen rajalla sekä Viipurin kaupungissa. Kanavan kokonaispituus on 42,9 kilometriä. Kokonaisputous Saimaalta Suomenlahdelle on keskimäärin 75,7 metriä, ja se on porrastettu kahdeksalla sululla, joiden putouskorkeudet vaihtelevat 5,5 metristä 12,4 metriin. Kanavan ylitse johtaa seitsemän avattavaa ja kuusi kiinteää siltaa. Kanava on 50–60 metriä leveä ja enintään kuusi metriä syvä.

Saimaan kanavaa pitkin kuljetettaan pääasiassa metsä- ja kaivannaisteollisuuden raaka-aineita sekä tuotteita.

Kanavan kaukokäyttökeskus sijaitsee Mälkiän sululla, josta voidaan suorittaa kaikkien kanavan sulkujen ja siltojen käyttö. Lisäksi kanavan alimmalta eli Brusnitšnojen sululta on mahdollista ohjata kolmea alinta sulkua. (Lähde: Wikipedia)

Juuri kun olimme valmiit jatkamaan matkaan automme eteen kurvasi Salpausselän ratsastajien varoliiveihin pukeutunut joukko retromopoilla. Ja komeilla. Varttuneemmat herrasmiehet olivat tulleet katselemaan kanavaa.

Kohti Parikkalaa ajaessa silmiimme pisti Kollaa- ja Simo Häyhän museon kyltti. Eikun sinne. Ja osoittautuikin mielenkiintoiseksi sivukohteeksi ja extempore -pistäytymiseksi. Lisäksi myös Rouva on hyvin kiinnostunut historiasta. Tällä retkellä yhtenä teemana onkin itärajan taistelupaikat.

Simo Häyhää pidetään yhtenä maailman tehokkaimmista tarkka-ampujista kautta aikojen. Merkittäväksi asian tekee, ettei hän käyttänyt kiikaritähtäintä vaan kiväärin normaalia tähtäintä. Simo Häyhän (17. joulukuuta 1905 Rautjärvi – 1. huhtikuuta 2002 Hamina) kolmen sotakuukauden aikana ampumien puna-armeijan sotilaiden määräksi on esitetty jopa 542 miestä (vähintään 505 sotilasta). Häyhä itse väittää muistivihossaan ampuneensa noin 500 sotilasta.Puna-armeijan sotilaat nimesivät Häyhän ”Valkoiseksi kuolemaksi” (ven. Белая смерть, Belaja smert’)

Häyhä myös haavoittui vaikeasti taistelussa vihollisen räjähtävän luodin osuessa häntä kasvoihin.

Malli Häyhän varustuksista Talvisodassa.

Kollaa oli keskeisiä Talvisodan taistelupaikkoja. Museo on erikoistunut tämän yhden Talvisodan ratkaisutaistelujen museoksi Simo Häyhän ohella.

Kollaan taistelut käytiin Kollaanjoella Suistamon pitäjässä Laatokan Karjalassa. Taistelut alkoivat 7. joulukuuta 1939 ja jatkuivat talvisodan loppuun 13. maaliskuuta 1940. Jälkipolvet muistavat taistelusta sanonnan ”Kollaa kestää”. Kerrotaan, että kenraalimajuri Hägglund kysyi luutnantti Aarne Juutilaiselta: ”Kestääkö Kollaa?”. Tähän Juutilainen oli vastannut: ”Kyllä kestää, ellei käsketä karkuun juoksemaan.”

Kenraalimajuri W. Hägglund komensi IV armeijakuntaa, jonka vastuualueeseen Kollaanjoen alue kuului. Kollaanjoki oli IV armeijakunnassa 12. divisioonan aluetta. Divisioonaa komensi eversti Antero Svensson.

Legendaarinen Suomi-konepistooli

Suomalaiset menestyivät taisteluissa, vaikka neuvostoliittolaisilla oli miesylivoima. Syynä oli se, että neuvostojoukot olivat valmistautuneet etenemään vain teitä myöten. Alueella oli vähän tiestöä, ja suomalaiset pitivät teitä hallussaan. Neuvostoliittolaisilla ei ollut suksia, joten he eivät päässeet etenemään muita reittejä pitkin.

Ankarista taisteluista huolimatta suomalaiset onnistuivat pysäyttämään ylivoimaisen hyökkäyksen. Syntyi Talvisodan ihme.

Iloisen pässin iloinen pässi

Seuraava kohteemme oli Parikkalassa Iloisen Pässin maalaispuoti, jossa suoritimme hieman ostoksia ja moikkasimme sitä iloista pässiä. Mainioita jauhoja, leipää yms. paikallistuotteita tarttui matkaamme tienvarressa olevasta puodista. Näytti olevan varsin suosittu ruokapaikkakin. Joskus kannattaa pysähtyä hieman oudoltakin tai tavalliselta näyttävään paikkaan.

Vain vähän matkaa Iloisen pässin maalaispuodista on kuutostien levikkeellä yksi erikoisimmista kohteista. Sitä ei kannata missata. Kyse on Veijo Rönkkösen Patsaspuistosta. Hän on yksi kuuluisimpia suomalaisia ITE-taiteilijoita. Hänen sadat (arvelun mukaan omakuvat) patsaat ovat toisaalta aika irvokkaita, toisaalta hauskoja, erikoisia jokatapauksessa.

Veijo Rönkkönen (25. helmikuuta 1944 Parikkala – 23. maaliskuuta 2010 Parikkala) oli suomalainen kansantaiteilija, ITE-taiteilija, joka sai Suomi-palkinnon vuonna 2007. Hän perusti veistoksilleen puutarhaansa puiston, josta kehittyi nähtävyys Parikkalan patsaspuisto. Hänen kuolemansa jälkeen puiston on ottanut vastuulleen hoitokunta, ja se on saanut eri tahoilta ulkopuolista rahoitusta.

ITE-taide (lyhenne ITE, itse tehty elämä) on Suomessa tehtyä kouluttamattomien taiteilijoiden arjen ympäristöissä syntyvää taidetta. Outsider-taide on laajempi, kansainvälinen käsite, jolla tarkoitetaan taidemaailman käytäntöjen ulkopuolisuutta. Näitä käytäntöjä ovat esimerkiksi taidekoulutus, galleriamaailma ja apurahajärjestelmä.

ITE-taiteilijat ovat itseoppineita. Heillä ei ole koulutusta taiteen tekemiseen eivätkä he myöskään pidä ammattitaiteilijoita esikuvinaan tai tarvitse ohjausta ja harrastuspiirin tukea taiteen tekemisessä.

ITE-taide on nykykansantaidetta, joka eroaa kansantaiteesta sanoutumalla irti perinteisen kansantaiteen kollektiivisesta luonteesta, sekä perinnesidonnaisuudesta. ITE-taide korvaa ne yksilöllisellä taiteilijuudella ja omaperäisellä luovuudella. Perinteisen kansantaiteen edustaessa esteettisesti korkeatasoista käsityötä ITE-taide o­n kätevyyteen ja kekseliäisyyteen perustuvaa kansanomaista kuvataidetta.

Nimitys ITE tulee Veli Granön suomalaisen outsider-taiteen kartoitushankkeelleen vuonna 1999 antamasta nimestä itse tehty elämä. Lyhennelmän ITE keksi MSL:n kulttuurituottaja Raija Kallionen. (Lähde: Wikipedia)

Erilaisia patsaita on puistossa satoja. Useimmat niistä esittävät joogaamista tai voimistelua. On mukaan päässyt myös lintuja ja muita eläimiä. Patsaita saa myös ostettua nimikkopatsaiksi ja olikin hauska löytää Jouko Jokke Mäki-Lohiluoman nimikkopatsas puistosta.

Patsaspuiston levikkeeltä ostimme iltaruuat, nimittäin Isabellan muikku- ja lihakukot. Olivat muuten hyviä.

Patsaspuistosta suuntasimme kohti yöpaikkaamme, joka lopulta löytyi eräästä suunnitellusta kohteestamme. Ajoimme Suomen ja Euroopan Unionin itäisimpään pisteeseen. Majapaikka löytyi aivan rajalta, Itäpisteen parkkipaikalta. Menimme siis nk. puskaparkkiin. Puskaparkki voi olla mikä tahansa sopiva levike tai parkkipaikka missä on luvallista pysähtyä viettämään yö matkailuautossa. Näistä puskaparkeista löytyy omat appinsa puhelimiin ja verkkosivut selaimille.

Mobiililaitteista ei kuitenkaan määränpäässä ollut hyötyä, koska rajan läheisyyden vuoksi GSM -yhteydet eivät toimineet.

Tähän puskaparkkiin olikin ajamista. Tien viimeiset 20 km olivat aikamoista nimismiehen kiharaa. Varsinkin hiekkatien alusta 4-6 km kohdalla autolla pääsi ajamaan vain 10-20 km/h. Osoittautui hyväksi ideaksi ajaa ensin yhteen suuntaan sinne yöksi ja palata vasta seuraavana päivänä.

Parkkipaikalta ei voinut poistua, koska joka puolella oli Rajavyöhyke vastassa. Vastaranta on jo naapurin puolta.

Meillä kävi tuuri ja parkkipaikalla ei ollut yhtään muuta autokuntaa majoittuneena. Illan mittaan Itäpsiteellä kävi puolenkymmentä henkilö- ja matkailuautoa. Parkkipaikalla on pieni tupa ja kuivakäymälä, joten palvelutkin olivat kunnossa. Illan hämärtyessä tähyilimme naapurimaan puolelle mutta hiljaista siellä oli. Raja kulki Virmajärven keskellä ja toinen ranta on jo Venäjän Federaation aluetta. Tämän idemmäksi ei pääse autolla Euroopan Unionissa eikä muuten ilman erikoislupaa jalankaan. Paitsi ajaessa virallisissa rajanylityspaikoissa Venäjän puolelle.

Mitä Itäpisteestä näkyi, se on huomisen juttu!