Adlerhornbahnilla ylös ja maitohapoilla alas

Adlerhornbahnilla ylös ja maitohapoilla alas

Maanantaina ajelimme kahdella autolla Mayerhofiin ja nousimme Adlerhornbahnilla ylös 2000 metriin aikomuksena laskeutuminen laaksoon Nr 42 reittiä pitkin. Arvoimme aamulla hieman minkä reitin valitsisimme ja päädyimme lopulta mainittuun. Maisemat olivat jälleen kerran upeanpuoleiset. Silmä ja mieli lepäsi heti ylös päästyämme. Jalat ei. Reitti osoittautui aika kapeaksi poluksi, joka otti jalkojen päälle kivimurakoiden ja jyrkän rinteen vuoksi. Myös aika liukas tuo oli. Mutta eikun menoksi vaan.

Ylhäältä oli upeat maisemat alas laaksoon, Zillertaliin. Aika kauas silmä siinsi. Kuljimme alkumatkan melkoisen lauman kanssa. Itävallan suurin gondoli (160 henkeä) syötti erikokoista ja -näköistä vaeltajaa ylös. Ylhäällä oli myös Ahorn Eagle Arena, mutta emme tällä kertaa jääneet katselemaan showta. Ehkä ens viikolla uudelleen sitten ylös. Nousun hinta oli muuten 10,60 e (menopaluu 16,50 ja Eagle Arena Ticket, johon kuuluu nousu, lasku ja kotkashow maksaa 24,90 e). Ylhäällä voisi olla päivän kotkan hoitajana muhevaan 109 e hintaan. Ei jääty.

Näissä maisemissa tämä vaeltaja lepää ja unohtaa työmurheet. Silmän kantaessa kilometrien päähän ja valkoisten huippujen kohotessa ympärillä akut latautuu. Täältä löytyy aina uutta mielenkiintoista. Tässä laaksossa on eniten turisteja. Muissa, kuten Kaunertalissa, Ötztalissa ja Pitztalissa emme ole näin paljon nähneet porukkaa liikkeellä näihin aikoihin. Elokuu onkin sitten kokonaan toinen juttu.

Alppikukat ovat parhaimmillaan vasta heinäkuussa, mutta jo nyt silmät löytävät rinteistä väriloistoa ihan mallikkaasti.

Ylänköalueelta polkumme sukelsi metsään, joka olikin sitten aika jyrkkää. Polku zikzakkasi edestakaisin jalat maitohapoille. Polulla olevat kävyt lisäsivät liukastumisvaaraa ja koloissa vaani nilkan nyrjähdys. Onneksi reissussa oli vain yksi lankeeminen. Sekin johtui jo väsyneistä jaloista. Alaspäin meneminen ei ole helppoa. Voin kertoa, että hiki tulee siinäkin!

Vaeltaja voi palkita itseään aika-ajoin vaikkapa piristävällä juomalla, joka saa hymyn herkäksi. Pistäydyimme matkan puolivälin jälkeen Alpenrosenhuttessä lounaalla. Hyvä oli.

Juhan annos oli melkoinen paikallismättö, joka kuitenkin katosi parempiin suihin nopeasti. Juustoa, makkaraa, lihahyytelöä ja kasviksia öljyssä ja viinietikassa. Tosin päälle tuli vielä pannaripannu…aivan, koko pannu. Mare tilasi turvallisesti Schnitzelit. Kahden hengen ateriat, jäliruuat ja juomat 33,20 e. Ei paha. Maisema tuli kaupan päälle.

Itävallassa vaeltaessa vaeltajan mieli on harras. Vaelluspoluilla törmää krusifikseihin ja pieniin kappeleihin. Vaeltaminen Itävallassa on kuin olisi pyhiinvaelluksella joka päivä. Olet itsesi kanssa luonnon kekellä. Symbolit vievät sinut luojan lähelle.

Illalla vaeltajat vetäytyvät yöpuulle hyvissä ajoin keräämään voimia uuteen päivään. Tämän päivän jälkeen jalat ovat aika maitohapoilla ja kankeat. Mieten lienee aamulla. Ei muuta kuin Voltarenia ja menoks. Illan hämärtyessä on aika käydä kuvat lävitse ja päivittää matkakertomuksia.

One Reply to “Adlerhornbahnilla ylös ja maitohapoilla alas”

  1. Hienoja kuvia jälleen nkerran Juha! (Ja mare jos hän sai kameran mukaan 🙂 )

    Varsinkin tuo metsämaisema on loistavan kaanis 🙂

    Terveisin Anssi J.