Keitä olemme

Keitä olemme

Vuorilla

Olemme pariskunta, joka tykkää matkustella, nähdä niinku mualimaa. Toinen työskentelee koulutussihteerinä ja toinen johtavana erityisnuorisotyöntekijänä. Uudet näkymät, mielenkiintoiset kohteet, omatoimiset matka jne. ne ovat mieleemme. Emme ole juuri osallistuneet seuramatkoille. Niitäkin toki on kokeiltu, mutta nekin ovat menneet oman ohjelman parissa. Vaeltelemme, kävelemme, haistelemme, maistelemme, otamme tuntumaa kulttuuriin.

Olemme yhdessä kokeneet muutamia maita: Japani, Thaimaa, Singapore, Itävalta, Bulgaria, Espanja, Italia, Saksa, Ranska, Hollanti, Belgia, Ruotsi, Viro, Latvia, Lichtenstein, Iso-Britannia ja Venäjä. Yksikseen on sitten käyty Puolassa, Romaniassa, Unkarissa, Norjassa, Tanskassa, Kyproksella ja Tsekeissä.

Itävälta on ollut kohteena monena kesänä. Toinen suosikkimaa on ehkä Japani. Sinne tosin olemme päässeet vain kerran.

Oma koti on mukava, mutta osaamme nukkua myös vieraissa ympäristöissä. Siitä on apua matkustellessa 😉

Valokuvaamme ja kirjoitamme matkablogeja. Kirjoitamme usein siitä näkökulmasta mitä olisimme itse halunneet tietää ennen matkaamme. Ehkä omat kokemuksemme sitten hieman auttavat muita matkalaisia. Iso osa matkan viehätyksestä on sen valmistelu. Matkakohteesta tietojen kerääminen, muiden matkalaisten matkakertomusten lukeminen ja valokuvien selaileminen. Hyvin valmistellulla matkalla on levollista olla. Ei tarvitse hötkyillä. Ainahan sattuu ja tapahtuu, mutta kun on uusiltakin paikkakunnilta tietoa niin ihan heti ei tule hätä käteen.

Mielestämme matkoilla on monta kohokohtaa. Yksi niistä on esimerkiksi silloin kun matka alkaa, laukut on tsekattu lennolle, on päästy turvatarkastuksesta lävitse ja on hetki aikaa nauttia lähdön tunnelmasta. Toinen on silloin kun aukeaa näkymät vuorelta laaksoon. Silmä kantaa kilometrejä. Kerta toisensa jälkeen vuoret tekevät vaikutuksen. Niiden majesteetillisuus mykistää, kauneus hengastyttää. Vuoria tulee kunnioittaa. Säät vaihtuvat, polut ovat kapeita, pudotukset korkeita. Takit levällään sinne ei kannata mennä. Matka ei ole pahasta, vauhti on se, joka vie voimat.

Jaa niin… mukanamme matkustaa useinmiten myös merikapteeni evp. Eevert Taavitsainen.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.